kurssit1.jpg


TEEMAKURSSIT

Venäläisten liikekumppaneiden kanssa toimiessa on tärkeää tuntea maan kulttuuria ja tapoja vähintään pääpiirteittäin. Teemakursseiltamme saa hyödylliset perustiedot ja vinkit, joiden avulla on helppo tehdä vaikutus liikekumppaneihin ja jättää itsestään hyvä ja muistettava kuva esimerkiksi edustusillallisella.

Kouzmina Linguisticsin kehittämistä interaktiivisista teemakursseista suosittuja ovat muun muassa seuraavat:

  • Kulinaristinen ilta
  • Sukellus Venäjän kirjallisuuteen
  • Katsaus historian käännekohtiin
  • Ilta klassikkoelokuvien parissa
  • Matkaopas Venäjälle

Inspiroivasta kurssivalikoimasta erityisesti matkailu on teemana säilyttänyt asemansa kestosuosikkina. Kurssi toimii selviytymisoppaana paikallisiin olosuhteisiin ja tilanteisiin. Kurssin aikana opit kullan arvoisia tietoja ja tärppejä, joita ei perinteisistä matkaoppaista löydä. Aina kiinnostavassa klassikkoelokuvien illassa puolestaan lähdetään liikkeelle vanhoista venäläisistä klassikoista ja päädytään nykypäivän suosikkeihin, joita tähdittää muun muuassa Venäjällä suursuosiota nauttiva suomalaisnäyttelijä Ville Haapasalo.

 

INTENSIIVIKURSSIT

Intensiivikursseilla lähtökohtana on asiakkaan toiveet ja ehdotukset sekä mahdollinen lisätarve tietyn aihepiirin haltuunottoon. Räätälöity kurssi rakentuu oppilaan yksilöllisten tarpeiden ja häntä kiinnostavien aihealueiden ympärille innostavaa oppimateriaalia hyödyntäen. Venäjän oppimiseen kun on olemassa monia muitakin materiaalilähteitä kuin kouluaikaiset oppikirjat.

Riippuen oppilaan omista toiveista ja tasosta, kurssilla on mahdollista hyödyntää uusinta teknologiaa tai vastaavasti pysytellä perinteisessä kirjallisessa materiaalissa. Intensiivikursseja järjestetään erityisesti vaativille ryhmille, kuten diplomaateille ja yritysjohtajille.

Yleisimmät intensiivikurssimme:

  • Päiväkurssit
  • Viikkokurssit (kesto 2—5 päivää)
  • Kohdemaakurssit (toteutetaan paikan päällä valitussa kohteessa, esim. Pietarissa)
     
 
AdobeStock_81217781_Preview.jpeg

 

RYHMÄOPETUS

Opetusta on tarjolla erikokoisille ryhmille perinteisin interaktiivisin menetelmin. Tunneilla käytetään kirjallista materiaalia, keskustellaan sekä testataan oppimista ja taitotasoa säännöllisin väliajoin. Kaikki oppilaat pääsevät osallistumaan tunneilla hyvin aktiivisesti.

Jokainen tunti on erilainen — kiinnostavia ajankohtaisia aiheita ja uutisia seurataan ja kommentoidaan yhdessä. Oppilaat voivat tuntea omin tietojen ja taitojen karttuvan, saaden samalla itseluottamusta kielen käyttämiseen tosielämän tilanteissa.

 

YKSITYISTUNNIT

Yksityistunnit soveltuvat erinomaisesti oppilaalle, jonka aikataulu estää säännölliset ryhmäoppitunnit tai mikäli jokin teema vaatii syväluotausta ja tiedon omaksumista nopeutetussa tahdissa, esimerkiksi tulevaa työmatkaa tai tapaamista silmällä pitäen. 

Uusille venäjän kielen opiskelijoille yksitystunnit tarjoavat toimivan tehoaloituksen. Kyrilliset aakkoset ja kieliopin perusteet pääpiirteittäin tulevat tunneilla tutuiksi ja tämän jälkeen opiskelu ryhmäopetuksessa on sujuvaa.

 


OPETUKSEN SISÄLLÖT

Syyslukukaudella alkava opetus pääsääntöisesti

  • Aloittaa opetuksen ja seuraa tavanmukaista oppivuotta
  • Palauttaa mieliin ennen lomia käydyn opetuksen ja materiaalin
  • Tukee jo alkanutta venäjän kielen opiskelua

LUKUvuoden loppupuolella touko-kesäkuussa järjestettävä opetus

  • Toimii kertaavana yhteenvetona opitusta
  • Auttaa oppilasta jäsentämään ja syventämään oppimaansa kielioppia